Tukijat

E-junnujen yritys ei tuonut voittoja

Jäntevän E1-junnut jatkoivat piirisarjaa kahdella ottelulla Joutsenossa. Tuomisina reissulta olivat tappiot IPS Imatralle maalein 2-1 ja kotijoukkue Kultsulle maalein 7-0.

Vaikka otteluissa kuokkaan tulikin, oli joukkueen ilme yritteliäämpi kuin edellisesä Mäntyharjun turnauksessa. Tällä kerta vastus varsinkin Kultsu-matsissa oli vain liian kova.

IPS aloitti kovalla painostuksella, mutta MäJän puolustus kesti vyörytyksen ja sai myös omia hyökkäyksiä aikaiseksi. Puoliajan ainoan maalin teki kuitenkin IPS komealla puskulla kulmapotkun jälkeen.

Toisella puoliajalla IPS meni 2-0-johtoon, mutta MäJä haki tiukasti kavennusta. Kuparinen saatiin rikki pelin lopussa Janne Parran sörkittyä pallon maaliin.

Kultsua vastaan peli alkoi tasaisemmin, mutta taitavat joutsenolaiset olivat tekopaikoissaan tehokkaampia kuin imatralaiset. Ensimäisen puoliajan jälkeen tilanne oli 4-0 ja toisella isännät iskivät vielä kolme kertaa. MäJän paras oli takaiskuista huolimatta maalivahti Tero Järvinen.

Jos mäntyharjulaisten ote säilyy yhtä yritteliäänä, on tulevissa turnauksissa lupa odottaa jälleen voittoja.


(2007-06-19)

Kaikki