E-junnuille voitto SavonlinnassaE11-pojat palasivat piirisarjan kesätauon jälkeen tositoimiin Savonlinnassa 31.7. Tuulisessa kelissä vastassa olivat STPS Pantterit ja STPS Tiikerit. Panttereita vastaan peli ailahteli puolelta toiselle. Tauolle mentiin MäJän 3-2-johdossa. Mäntyharjulaiset tekivät toisen puoliajan alussa neljännen maalin, mutta Pantterit pysyi kannoilla. Viides maali oli kotijoukkueelle liikaa ja MäJä vei voiton maalein 5-4. Maalinteossa MäJästä onnistuivat Esa Ratamaa (2), Aate Rytteri, Mikko Laiho ja Perttu Kiesilä. Tiikereitä vastaan MäJä aloitti painostamalla ja Perttu Kiesilä puski pallon ylärimaan. Ensimmäisen puoliajan maalit teki kuitenkin Pantterit ja johti tauolla 3-0. Toisen jakson alussa Janne Parta kavensi 3-1:een, mutta savonlinnalaiset veivät voiton lopulta maalein 5-1. Jänteväläiset sortuivat kummassakin otteluissa lukuisiin syöttöharhoihin. Otteista näki, ettei kahdeksalla kenttäpelaajalla oltu pelattu yli kuukauteen. Kentän paras kummassakin ottelussa oli MäJän maalivahti Tero Järvinen, jolta häneltäkin avauspotkut tosin karkailivat turhan usein vieraille. (2007-07-31)Kaikki
|