Tukijat

E11-pojille kaksi taisteluvoittoa

E11-pojat kävivät kolmannen kerran tällä kaudella piirisarjanturnauksessa Lappeenrannassa. Tuomisina oli kaksi voittoa, kun Simpeleen Urheilijat kaatui 4-2 ja FC PaSa Imatralta 5-4.

SiU aloitti tehokkaasti ja pallo oli MäJän maalissa jo 15 sekunnin pelin jälkeen. Tämän nukahduksen jälkeen ote siirtyi MäJälle ja tasoituksen ennen taukoa viimeisteli Aate Rytteri.

Toisella puoliajalla SiU tuntui väsähtävän ja tipahti kelkasta lopullisesti Pele Volasen tehtailtua puhtaan hattutempun. Lopussa SiU pääsi kaunistelemaan loppunumerot 4-2:een.

FC PaSa-ottelussa verkko heilui ensimmäisellä puoliajalla tiuhaan. PaSa sumputti pelin keskialueelle, mutta MäJän pystysyötöt linjan taakse puhkoivat tasaiseen tahtiin turhan ylhäällä päivystäneen puolustuslinjan.

Aate Rytterin yhdellä ja Janne Parran kahdella maalilla MäJä karkasi jo 3-1-johtoon, mutta niin vain PaSa tuli isokokoisten pelaajiensa avulla ennen taukoa väkisin tasoihin.

Parta vei jälleen mäntyharjulaiset toisella puoliajalla johtoon ja taas imatralaiset nousivat rinnalle.

Ottelun ratkaisu tuli kymmenisen minuuttia ennen loppua Eetu Lehtisen upealla syöksypuskulla kulmapotkutilanteesta.

MäJän syöttöpeli takkuili kummassakin ottelussa, eikä peliä saatu levitettyä laitojen kautta. Nämä puutteet korvattiin tällä kertaa kuitenkin kovalla, mutta rehdillä taistelulla. Vastustajien ajoittain harrastamiin tönimisiin ei lähdetty mukaan.


(2007-08-27)

Kaikki