Jäntevälle voitto huippupelilläMäntyharjun Jäntevä ja Otavan Viesti kohtasivat paikalliskamppailussa Mäntyharjun viheriöllä. OViesti saapui Mäntyharjuun takki auki, koska se oli voittanut kotonaan Jäntevän peräti 5-1. Ottelun jälkeen OViestin pelaajien ilmeet olivat synkät. Jäntevä oli voittanut pelin lukemin 3-1 halliten kenttätapahtumia alusta loppuun. Jäntevän syöttöpeli kulki varsinkin ottelun ensimmäisellä puoliajalla. Jäntevä vei välillä OViestin pelaajia kuin pässiä narussa. Jäntevän pelaajien itseluottamus kasvoi onnistumisten myötä ja parhaimmillaan peli kulki kuin kahden kosketuksen syöttöharjoituksissa. OViesti yritti saada peliä haltuun runsaalla juoksemisella ja kovilla kaksinkamppailuilla, mutta epäonnistui. Hieman ennen puoliaikaa Jäntevä puhkaisi koko OViestin puolustuksen vain kolmella pallonkosketuksella. Oikeana puolustajan hienon ottelun pelannut Mikko Matilainen antoi epätavallisen pitkän maalipotkun, jonka Sami Pekkanen puski yli OViestin puolustajien. Kaksi puolustajista juoksi pahki Petri Isokuorttiin ja palloon ehti ensimmäisenä Miikka Ahvenainen, joka hallitusti nosti pallon yli vastaan rynnänneen maalivahdin. Toisen puoliajan alussa vaihdosta kentälle tullut Mika Björkman laukoi kovaa, laukaus meni hieman tolpan ohi. Sitten iski jälleen Björkman, joka sai syötön Miikka Ahvenaiselta. Björkman otti pallon haltuun ja laukoi välittömästi, Jäntevä johtoon 2-0. Myöhemmin sama kaksikko oli samoissa rooleissa ja Jäntevä johti jo 3-0. Siinä vaiheessa OViesti alkoi pelata kolmella puolustajalla, sen tarkoitus oli tasoittaa peli. OViesti onnistuikin luomaan painetta Jäntevän maalille varsinkin silloin, kun Jäntevän keskikenttä valui liian alas. Kavennusmaalin 3-1 puski tyylikkäästi aivan yläkulmaan Juha Haikonen. Vähälukuisen mutta asiantuntevan yleisön mielestä kentän paras pelaaja oli Miikka Ahvenainen. Palkintoraati päätyi valinnassaan toppari Sami Pekkaseen. Toisaalta hyvin pelanneesta Jäntevän joukkueesta olisi voinut palkita kenet tahansa. Positiivisena piirteenä mainittakoon vielä, että jopa vaihtopenkiltä kannustettiin omia. (2004-06-17)Kaikki
|