E-pojat RistiinassaJäntevän E-pojat kävivät viime tiistaina, 15.6. turnauksessa Ristiinassa, jossa pelattiin kaksi peliä Lappeenrannan joukkueita vastaan. Ensimmäinen peli alkoi Jäntevän hyvällä sykkeellä, kun Samuli Vesalainen karvasi ylhäällä ja riisti vastustajalta pallon tehden avausmaalin kun peliä oli pelattu vasta viisi minuuttia. Jäntevän maalin jälkeen vastustaja pääsi pelirytmiin mukaan ja teki kavennuksen kulman jälkitilanteesta. Tämän jälkeen peli aaltoili päästä päähän kunnes Karri Sihvosen hyvästä katkosta Jesse Putkonen pääsi laukomaan Jäntevälle johtomaalin. Toisella jaksolla Jäntevän peli hieman sekosi ja vastustaja pääsi iskemään kolme helppoa maalia, joten avaustappio kirjattiin 4-2. Pienen tauon jälkeen pelattiin toinen peli Lappeenrantaa vastaan. Tämä joukkue oli eri kaupunginosasta kuin ensimmäinen. Toinen peli oli pitkään hyvin tasainen ja viihdyttävä, jossa vastustaja pääsi rokottamaan aivan lopussa tehden voittoon tarvittavat kaksi maalia voittaen pelin 3-2. Jäntevän maalintekijöinä kunnostautuivat Jesse Putkonen ja Ari-Pekka Partanen, joka tälläsi 15 metristä hienon maalin. Myös Aleksi Saarinen,hyvällä karvauspelillään keskikentällä sekä Joonas Karjalainen ja Jeri Putkonen puolustuksessa uurastivat molemmissa otteluissa kiitettävästi. Fair Play-henkeä osoitti Juuso Riittinen, joka sai tuomarilta vihreän kortin haettuaan vastustajalle pallon sivurajaheittoa varten. Seuraava turnaus pojilla on Imatralla kesäkuun lopussa. (2004-06-15)Kaikki
|