Kuntofutis 2010
HLK Team
Etelä-savon Osuuspankki
Softroll
Veisto Oy
Netti-TV
Futisuutiset 2009
Kuvashow

Jäntevä jäi alempaan loppusarjan

Jos edellisestä Jäntevän ottelusta puuttuivat tuhlaajapojat niin Hiirolan Hakaa vastaan pelatussa ottelussa niitä oli joukkueellisen verran. Jäntevä nimittäin aloitti ottelun ryminällä ja ensimmäisen puoliajan jälkeen se johti jo 0-3.

Jäntevän ensimmäisen maalin laukoi suoraan vapaapotkusta Jarmo Savolainen. Sitten oli vuorossa Marko Hokkanen, jonka laukoma "putoava lehti" putosi nätisti yläriman alle. kaiken huipuksi Pertti Mouhu kuljetteli palloa puolirajalta saakka ennen kuin laukoi sen tolpan juureen. Tässä vaiheessa tuhlaajapoikia ei juuri näkynyt, mutta toisella puoliajalla kaikki muuttui.

Hiha kavensi vajaassa vartissa lukemiksi 2-3 ja käynnisti niittokoneensa. Pian kentältä ontuivatkin pois Jäntevän Marko Hokkanen ja Teemu Översti. Aiemmin kentän oli jättänyt kapteeni Mika Hokkanen tuomarin uhattua heittää hänet pihalle. Kentälle vaihdettu Jukka Savolainen lisäsi polvellaan Jäntevän johdoksi 2-4. Mutta tuonkin johtoaseman Jäntevä onnistui vielä tuhlaamaan, siihen tarvittiin avuksi vastustajan rangaistuspotku ja tiukka loppurynnistys. Tosin sitä ennen Jäntevällä olisi lukuisia paikkoja mennä johtoon. Siitä huolimatta päätöslukemat olivat siis 4-4.

Yksi ottelun mielenkiintoisista pelaajista oli Pasi Immonen, joka vielä viime kaudella kokeili pelaamista FC Mikkelinkin riveissä ykkösdivisioonassa. Hänen osaltaan ottelun anti oli kuitenkin laiha. Saldoksi jäikin lähinnä omien pelikavereitten kannustaminen tyyliin "opettele pelaamaan" ja avustavan erotuomarin näkökyvyn kommentointi: "hankkisit sinäkin silmälasit". Siispä ylimmillä sarjatasoilla ei ainakaan opita uusia vitsejä.


(2000-06-13)

Kaikki