Pantterit raateli JäntevänJäntevä aloitti myös vieraspelinsä tappiolla. Joutsenon Panttereiden A-juniorit voittivat ottelun lukemin 2-0. Jäntevän peli oli vielä keskeneräistä, varsinkin pelinrakentelu ontui. Pantterit hankki 2-0 johtonsa jo ensimmäisellä puoliajalla. Jäntevälläkin oli pari kohtuullista maalintekopaikkaa, mutta maalia joukkue ei saanut aikaiseksi. Ottelu oli alusta saakka hyvin rikkonainen, varsinkin kentän nuorimmat pelaajat olivat usein rikkovina osapuolina. Keltaisia kortteja ottelussa jaettiin peräti viisi. Jäntevän manageri Markku Ruotsalainen kommentoi peliä näin. ”Tasapaksua puurtamista, jossa hienouksia ei viljelty. Maalit tulivat siten, että vastustaja käytti alakerran virheet hyväkseen. Toisella puoliajalla ei kummallakaan kunnollisia maalipaikkoja.” Pelaajista Ruotsalainen nosti esiin yrittelijään Janne Paasosen ja lupaavia otteita esittäneen Joni Kakon. (2003-05-26)Kaikki
|