Jäntevä jatkaa voittojen tielläMäJän edustusjoukkue lähti metsästämään pisteitä kouvolalaiselta Sudet Pure Amikselta kotinurmellaan heinäkuun 9. päivänä. Lähtökohdat koitokseen olivat täysin erilaiset, sillä isäntien vaihtoaitio oli täynnä miehiä, Susilla sitävastoin penkki ammotti tyhjyyttään. Jäntevä lähti kamppailuun kovalla asenteella ja iski avausosuman heti alkuminuuteilla maalitykki Petri Isokuortin toimesta. Susilaumassa alkoi minuuttien vanhetessa näkymään väsymys ja MäJä käytti tilaisuutensa, kun Tuomas Liukkonen laukoi pelivälinen tolppien väliin kulmapotkun jälkitilanteesta. Tauolle siirryttiinkin lopulta mäntyharjulaisten kahden maalin johdossa. Toisella jaksolla MäJä jatkoi edelleen vahvaa hyökkäyspelaamistaan. Pian pallo löytyi vierasjoukkueen maalista jo kolmannen kerran, asialla tällä kertaa Markus Ahvenainen. Sudet rakenteli satunnaisia tilanteita, joista yksi johti jopa täysosumaan. Upeasti ammuttu vapaapotku nousi aivan yläriman alle. Jäntevä haki aktiivisesti maaleja, vaikka voitto jo hieman kiilsi silmissä. Lopullisesti Susien rimpuilun päätti kymppipaikan Santeri Raatarila miesjoukkueuransa ensimmäisellä osumalla. Voittonumerot olisivat voineet olla vieläkin suuremmat, mutta muutamilla pelaajilla ruuti oli märkää. Lopputulos oli kuitenkin hieno 4-1 ja se nosti raitapaidat toistaiseksi sarjan kärkeen. Seuraavaksi Jäntevä on tulessa 23. päivä kuluvaa kuuta. Nousutaistelun kannalta erittäin tärkeässä pelissä VoPpK ja MäJä lyövät yhteen. (2010-07-09)Kaikki
|