Kuntofutis 2010
HLK Team
Etelä-savon Osuuspankki
Softroll
Veisto Oy
Netti-TV
Futisuutiset 2009
Kuvashow

Kuuma derby kääntyi MäJälle

MäJä isännöi PePoa kutosen kauden toisessa paikallistaistossa heinäkuun viimeisenä keskiviikkona. Ensimmäinen kohtaaminen keväällä päättyi tasan 1-1, joten odotettavissa oli tiukka vääntö.

Koitos alkoi laiskatempoisesti, vaikka muutama maalipaikka syntyikin puolin ja toisin. Raitapaidat toimittivat pallon kerran jopa verkon perukoille, mutta osuma hylättiin aikasemman paitsion vuoksi. Lopulta pelin avausosuma syntyi reilun puolen tunnin kohdalla, kun pepolaisten kapteeni Mika Nieminen toimitti pelivälineen Jäntevän maaliin.

maali1MäJä ei nousi rinnalle Sami Pekkasen puskulla, johon upean vapaapotkun tarjoili Jaakko Juuti miltei puolesta kentästä. Tästä vain hetki eteenpäin ja isäntäjoukkue siirtyi johtoon Petri Isokuortin tahtomaalilla. Mies on osunut tällä kaudella jokaisessa pelaamassaan neljässä ottelussa.

Lopulta 2-1-numerot säilyivätkin aina päätösvihellykseen saakka, vaikka mäntyharjulaisille muun muassa tuomittiin rankkari. Toisella jaksolla kamppailussa nähtiin legendaarisen paikallisottelun merkkejä, kun tunteet kentällä ja vähän sen ulkopuolellakin kuumenivat sekä keltaisia jaettiin peräti viisi. Isäntien parhaimmistoa oli Marko Gadding, vierailijoilta esiin pitää nostaa pakki Matti Tillasen nimi.

Kutosen pohjoislohko jatkuu MäJän osalta 2. elokuuta Kaipiaisissa, PePo puolestaan pelaa seuraavana päivänä kotonaan JaVoa vastaan.

 


(2010-07-28)

Kaikki