Jäntevällä maalitili avaamattaJäntevä pelasi kotikentällään ottelun Hiirolan Hakaa vastaan. Ottelu päättyi HiHa:n voittoon 0-1. Jäntevä ei siis vieläkään saanut aikaiseksi maalia. Jäntevä parantaa kuitenkin puolustuspeliään jatkuvasti. Kovaksi vastustajaksi tiedetty HiHa pyöritti peliä mallikkaasti keskikentällä, mutta hyökkäykset Jäntevän puolustus torjui helposti. Katkontapelissä kunnostautuivat erityisesti Joni Kakko ja Janne Paasonen. Jäntevän maali oli lähellä. HiHa:n maalivahti venyi kuitenkin uskomattomaan torjuntaan tyrkätessään Marko Hokkasen yläkulmaan suuntautuneen laukauksen kulmaksi. Pelin lopussa Jäntevä sai hienoista painostusta aikaiseksi, kun HiHa:n vauhti hyytyi. Taka-ajon pohjusti hienoilla torjunnoillaan Jäntevän maalivahti Mika Leppänen, joka piti huolen siitä, ettei HiHa tehnyt enempää maaleja. Myös palkintoraati oli seurannut peliä tarkasti ja palkitsi Leppäsen kotijoukkueen parhaimpana pelaajana. (2003-06-02)Kaikki
|