Kuntofutis 2010
HLK Team
Etelä-savon Osuuspankki
Softroll
Veisto Oy
Netti-TV
Futisuutiset 2009
Kuvashow

Jäntevä aloitti alaloppusarjan vaisusti

Jäntevä aloitti alaloppusarjan vaisusti häviämällä vieraissa Liljendalin Idrottsklubbenille 6-1. Varsinkin ottelun alku oli tahmeaa, LIK pääsi 1-0 johtoon jo kolmen peliminuutin jälkeen. Kuusi minuuttia myöhemmin lukemat olivat jo 2-0. Jäntevän kannalta tuskainen puoliaika päättyi lukemiin 5-0. Jäntevän puolustus pelasi epävarmasti eivätkä muutkaan pelaajat juuri ihmeitä esittäneet. Varsinkin Jäntevän syöttöpeli oli onnetonta.

Toiselle puoliajalle Jäntevä tuli piristyneenä eikä luovuttanut, vaikka LIK meni rankkarilla johtoon 6-0. Kun LIK lisäksi vetäytyi omalle puolustusalueelleen, pääsi Jäntevä peliin mukaan. Lähinnä Jäntevän tilanteet syntyivät LIK:n puolustuksen yli potkaistuista kaaripalloista. Jäntevä sai viimein myös maalin aikaiseksi Mikko Okkosen toimesta. Toinen puoliaika päättyi siedettävästi 1-1, siitä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa ottelua.


(2003-07-28)

Kaikki