Jäntevän yritys ei riittänyt KausalassaMäntyharjun Jäntevä kohtasi alemman loppusarja ensimmäisessä ottelussaan Kausalan Yrityksen. Ottelun alku oli Jäntevälle takkuinen. Kausala pääsikin hyvin varhaisessa vaiheessa 1-0 johtoon. Vähitellen Jäntevä pääsi peliin mukaan, mutta maaliin asti palloa ei hyvistä tilanteista huolimatta saatu. Toisella puoliajalla Jäntevä haki tasoitusta, mutta maalin teki kuitenkin Kausala. Maali syntyi noin 10 minuuttia ennen pelin loppua. Ottelu oli kaikin puolin siistiä peliä ilman suunsoittoa ja vastustajan tahallista rikkomista. Jäntevän parhaimmistoa oli kahdesta maalista huolimatta maalivahti Riccardo Branchicella, joka varsinkin ensimmäisellä puoliajalla esitti tukun loistotorjuntoja. (2002-08-06)Kaikki
|