Kuntofutis 2010
HLK Team
Etelä-savon Osuuspankki
Softroll
Veisto Oy
Netti-TV
Futisuutiset 2009
Kuvashow

Jäntevän putki katkesi

Jäntevän tappiottomien otteluiden putki katkesi, kun se kohtasi kotonaan Ristiinan Pallon. Jäntevän alapuolella sarjataulukossa majaileva RiPa oli ottelussa sen verran terävämpi, että se voitti maalein 3-2.

Vaikka kyseessä oli paikallisottelu niin pelitapahtumissa ei ollut havaittavissa paikallisottelun henkeä. Ainoa otteluun täysillä asennoitunut pelaaja löytyi RiPa:n riveistä. Hänenkin asenteen muuttuminen toiminnaksi näkyi lähinnä Jäntevän pelaajaan kohdistuneena väkivaltana. Muuten paikallisottelun henkeä löytyi vain erotuomareista, jotka suhtautuivat peliin samalla vakavuudella kuin kyseessä olisi ollut puulaakiottelu Kinnin ja Partsimaan välillä.

Aiemmissa peleissä loistaneet jäntevän pelaajat olivat tällä kertaa ihmeen vaisuja. Tasapaksun ottelun tähti olikin Jäntevän Jarmo Savolainen, joka päästyään vaihdosta kentälle teki kaksi vastustamatonta maalia.


(2001-08-29)

Kaikki