Kuntofutis 2010
HLK Team
Etelä-savon Osuuspankki
Softroll
Veisto Oy
Netti-TV
Futisuutiset 2009
Kuvashow

Jäntevä tasapelien kierteessä

Mäntyharjun Jäntevä vieraili Kotkassa, jossa se sai vastaansa KTP:n A-junioreiden kakkosjoukkueen. Ottelu pelattiin kentällä, joka muistutti perunapeltoa tai myyrän tuhoamaa nurmikkoa. Ottelussa ei huonon kentän vuoksi hienouksia juuri nähty.\r\n\r\nJäntevä meni ensimmäisellä puoliajalla 1-0 johtoon Mikko Okkosen laukomalla maalilla. Pian maalin jälkeen Jäntevän pelaaja kaadettiin tylysti rangaistusalueella, mutta tuomari ei nähnyt tilanteessa rikettä. Myöhemmin Jäntevä ehti jo juhlia toista maalia, mutta tuomarin mielestä pallo ei ollut käynyt maalissa. \r\n\r\nToisella puoliajalla Jäntevän puolustukselle tuli ajatuskatko ja KTP tasoitti pelin. Jäntevän parhaimmistoa oli maalivahti Mika Hokkanen, joka ensimmäisellä puoliajalla torjui loukkaantumisistaan huolimatta mallikkaasti. Pasi Ahvenainen oli pelin alussa kentän valtias, mutta hän hyytyi pahasti loppua kohti. Myös siirtyminen ylemmän keskikenttämiehen rooliin oli hänen osalta väärä ratkaisu.\r\n\r\nMyös kotikentällä tasapeli\r\n\r\nJäntevä pelasi sunnuntaina kotikentällään perinteikästä Kaipiaisten Kajastusta vastaan. Kajastus on vain vuoden verran nuorempi seura kuin Jäntevä. Se on tullut kuuluisaksi kyläseurana, joka pelaa pelit seuran omistamalla kentällä. Vaikka Kajastus täytti 70 jo viime vuonna, päätti Jäntevä lahjoittaa ottelun alussa Kajastukselle maalin johdon. Maali syntyi Jäntevän puolustuksen avustuksella. \r\n\r\nMaalin jälkeen alkoi Jäntevän takaa-ajo. Jäntevä olikin kentällä selkeästi hallitsevampi osapuoli ja sen pelaajat pitivät paremmin tunteensa kurissa kuin Kajastuksen pelaajat. Kajastus kesti johtoasemassa enemmän onnella kuin taidolla. Paasosen Janne ohjasi palloa hienosti kulmapotkun jälkeen, mutta pallo osui maaliviivalla seisseen Kajastuksen pelaajan jalkaan.\r\n\r\nJäntevän painostus tuotti viimein tulosta. Kajastuksen maalivahti pudotti löysän laukauksen eteensä ja Teemu Översti oli oitis paikalla. Teemu rankaisi armotta ja tasoitti pelin lukemiin 1-1. Maali tuli vain viisi minuuttia ennen puoliaikaa.\r\n\r\nToinen puoliaika oli Jäntevän hallintaa, mutta maalia se ei kyennyt tekemään. Kajastuksen pelaajat olivat täysin poikki, mutta Jäntevä ei osannut tai jaksanut hyödyntää mahdollisuuksiaan. Jäntevän pelaajista palkittiin parhaimpana etutoppari Pasi Ahvenainen, joka tällä kertaa pelasi hyvin myös toisen puoliajan.
(2003-09-07)

Kaikki