Jäntevä alempaan loppusarjaanMäntyharjun Jäntevän pelit nelosdivisioonassa jatkuvat varmuudella alemmassa loppusarjassa vaikka yksi peli on vielä jäljellä. Pääsyn ylempään loppusarjan estivät lopulta kahden viimeisimmän ottelun tappiot.\r\n\r\nHeikko Heinola vei pisteet\r\n\r\nJäntevä hävisi kotonaan Heinolan palolle lukemin 0-2. Mielenkiintoiseksi tappion tekee se , että Heinola oli heikompi vieraissa kuin kotonaan. Jäntevä onnistui vieraissa viemään Heinolalta pisteen. Kotipelissäkin siihen oli mahdollisuuksia sillä peli oli tasainen. Heinola kuitenkin vei pisteet mennessään huolimatta Jäntevän hyvästä vastuksesta.\r\n\r\nHämäläinen hämmensi\r\n\r\nJäntevä hävisi myös vieraissa FC Kuusankosken A-junioreille. Häviöstä huolimatta yksi ottelun hahmoista oli Jäntevän valmentaja Jarmo Hämäläinen, joka maalivahtipulan vuoksi vartioi ensimmäisellä puoliajalla Jäntevän maalia. Vastustaja luuli pääsevänsä helpolla, kun huomasi Jäntevän yllätysvedon maaliin. Hämäläinen kuitenkin torjui maalissa hienosti, mutta väsyi lukuisista torjunnoista niin paljon ettei enää jaksanut pelata toista puoliaikaa.\r\n\r\nToisella puoliajalla vastustaja teki neljä maalia eikä Jäntevä yhtään. Jäntevälle siis vierastappio lukemin 4-0. Tappio ei paljoa jätä tilaa spekulaatioille, vaikka erotuomarityöskentely ei ihan nappiin mennytkään. Jäntevän pelaajista ehdoton hahmo molemmissa peleissä oli Pasi Ahvenainen, joka juuri nyt on hyvässä pelivireessä.\r\n\r\nViimeisessä Jäntevälle merkityksettömässä alkusarjan pelissä Jäntevä kohtaa Voikkaan Potkupallokerhon. Sitten on vuorossa sarjatauko, jonka jälkeen alkavat alemman loppusarjan pelit. Yksi varma vastustaja niihin peleihin on nelosen länsilohkon viimeisenä majaileva Ristiinan pallo. \r\n (2001-06-10)Kaikki
|