Jäntevä jatkoi voittoputkeaanMäntyharjun Jäntevän voittoputki jatkui, kun se kotonaan voitti Virolahden Sammon. Jäntevä ratkaisi ottelun ensimmäisellä puoliajalla. Tärkeässä roolissa oli Teemu Översti, joka tasoitti pelin lukemiin 1-1. Ennen puoliaikaa Teemu järjesti vielä Jäntevälle rangaistuspotkun, kun hän rynnisti väkisin ViSa:n puolustukselta karkuun. ViSa:n puolustajat kaatoivat Teemun ja tuomitun rangaistupotkun laukoi varmasti verkkoon Mikko Kontti. Jäntevän peli pyöri muutenkin mallikkaasti, varsinkin Ari Saarinen jakeli hienosti syöttöjään keskikentän keskellä. Jäntevän olikin hyvä lähteä toiselle puoliajalle 2-1 johdossa. \r\n\r\nToiselle puoliajalle Jäntevä tuli varmistelemaan johtoasemaansa. Lähes aina vähintäänkin kahdeksan miestä löytyi pallon ja oman maalin välistä. Tämä taktiikka söi Jäntevältä hyökkäysvoimaa ja niinpä ote siirtyikin lähes kokonaan ViSa:lle. Ottelun hallinnasta huolimatta ViSa ei kyennyt tekemään lisää maaleja. Yksi syy siihen oli Jäntevän liberona häärinyt Mika Leppänen, joka hoiti tonttinsa varmoin ottein. Mika palkittiinkin Jäntevän parhaana pelaajana. Ottelun tuomitsi tasapuolisesti päätuomari Kari Mouhu.\r\n\r\nJäntevän pelit jatkuvat sunnuntaina, jolloin se kohtaa vieraissa Hiirolan Hakan. Hiirolan joukkueesta voi mainita sen verran, että se hävisi edellisellä kierroksella ViSa:lle peräti 4-1. On siis varmaa, että Jäntevä saa vastaansa jo valmiiksi ärsytetyn joukkueen. \r\n (2001-08-13)Kaikki
|