Narina ja valitus säestivät Jäntevän voittoaJäntevä voitti paikallisvastustajansa PePo:n Mäntyharjun Kiepissä pelatussa harjoitusottelussa lukemin 8-0. Pertunmaan pelaajat olivat alussa varsin pirteällä pelipäällä, mutta lopussa joukkue hyytyi pahasti. Jäntevällä oli jopa varaa tuhlata kaksi rangaistuslaukausta, mutta tässä vaiheessa kautta moiset tuhlaamiset sallittakoon. Puolustus voi olla tyytyväinen nollapeliinsä, mutta muuten parannettavaa löytyy. Ottelun ainoan puolenvaihdon esitteli tyylikkäästi Timo Kärpänen, muissa tapauksissa peli eteni päätyyn saakka joko vasenta tai oikeaa laitaa- yleensä kuitenkin vasenta laitaa.
Ilmeisesti viikonloppuna pelatut futsalin puulaakin playoffit, olivat kirvoittaneet osalle pelaajista vitutusvaihteen päälle. Narinaa riittikin mm. peliajasta, mutta surullisempaa oli valitus, joka välillä nosti päätään. Pelikavereiden kannustusta löytyi vielä tässä vaiheessa kautta niukasti. Erotuomarina häärinyt Tapani Penttinen selviytyi hyvin, vaikka tuomitiskin toisen puoliajan, vastoin alueella vallitsevaa trendiä, ilman avustavia tuomareita. (2004-05-04)Kaikki
|