Jäntevä säilytti sarjapaikkansaJalkapallon Kaakkois-Suomen piirin IV-divisioonan ottelut päättyvät viime sunnuntaina. Mäntyharjun Jäntevä (MäJä) jatkoi viime vuosilta tuttua linjaansa ja säilytti niukasti sarjapaikkansa. Jäntevä aloitti alemman loppusarjan pelit hienosti kolmella voitolla ja yhdellä tasapelillä. Sitten tuli kolmen ottelun tappioputki. Viimeisestä ottelustaan MäJä kuitenkin otti tärkeän yhden pisteen ja se sinetöi säilymisen. Putoajat ovat tänä vuonna kovaa luokkaa. Kotkan Jäntevä on vuosia pelannut nelosdivisioonassa. FC Kuusankoski ja HiHa putosivat ylemmästä loppusarjasta vain heikomman maalieronsa vuoksi. Näiden kahden joukkueen putoamista ei sen vuoksi juuri kukaan osannut aavistella. Lisäksi ei ole kovinkaan monta vuotta siitä kun HiHa pelasi kolmosessa. Viimeisen ottelunsa Jäntevä pelasi Haminan Pallokerhon kakkosjoukkuetta vastaan. Jäntevällä oli tavoitteena voittaa ottelu, koska siinä vaiheessa ei vielä tiedetty, että Kuusankoski häviäisi viimeisen ottelunsa. Ottelu alkoi kuitenkin Jäntevän kannalta pahimmalla mahdollisimmalla tavalla, koska ensimmäisen maalin teki Hamina. Jäntevä ei kuitenkaan lannistunut maalista vaan jatkoi yrittämistä vaikka pallon siirtely märällä kentällä ei aina sujunutkaan valmentaja Jarmo Hämäläisen toivomalla tavalla. Vanhat sarjajyrät tekivät maalit Ennen ensimmäisen puoliajan loppumista Jäntevä tasoitti ottelun lukemiksi 1-1. Jaakko Penttinen keskitti päätyrajan tuntumasta ja Mika Hokkanen aavisti pallon lentoradan oikein. Mika otti pallon rinnallaan alas yhtä kevyesti kuin se olisi ollut höyhen. Tämän jälkeen pari terävää juoksuaskelta ja luja kanuuna vasurilla alakulmaan. Kun vielä toisella puoliajalla Ari Saarinen syötti vastapallon Mikko Kontille, joka laukoi pallon maaliin niin Jäntevän voitto näytti jo varmalta. Hamina rynnisti kuitenkin lopussa ja onnistui vapaapotkulla tasoittamaan pelin lukemiin 2-2. Ottelun päätyttyä Jäntevä ei vielä voinut olla varma sarjapaikastaan sillä Kuusankoskella oli vielä pelaamatta ottelu ViSa:a vastaan. Visa kuitenkin voitti ottelunsa lukemin 2-1 ja siihen kariutuivat Kuusankoskelaisjoukkueen viimeisetkin toiveet sarjapaikan säilymisestä. Sarjan tasaisuutta kuvaa hyvin se, että putoajat tulivat eri alkulohkoista: Kotkan Jäntevä etelälohkosta, HiHa itälohkosta ja FC Kuusankoski länsilohkosta. Alemman loppusarjan sarjataulukko ViSa 8 5 0 3 23 - 16 15 RiPa 8 5 0 3 21 - 21 15 HaPK II 8 4 1 3 18 - 22 13 KoPa 8 4 0 4 17 - 16 12 StU 8 4 0 4 20 - 25 12 MäJä 8 3 2 3 16 - 17 11 HiHa 8 3 1 4 20 - 15 10 FC Kkoski/A 8 3 0 5 22 - 12 9 Jäntevä 8 3 0 5 12 - 25 9 (2001-09-25)Kaikki
|