Jäntevälle ensimmäinen tappio kotikentälläVoikkaan Potkupallokerho aiheutti Jäntevälle kauden ensimmäisen kotitappion. VoPpk johti varsin tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen lukemin 0-1. Toinen puoliaika oli sitten jo selvempää potkupallokerhon hallintaa. Jäntevää piti pystyssä ainoastaan loistavasti pelannut maalivahti Janne Roponen, joka torjui mm. rankkarin ja kolme läpiajoa. Janne palkittiinkin syystä Jäntevän parhaana pelaajana. VoPpk meni kulman jälkitilanteesta johtoon jo 2-0. Jäntevä tuli kuitenkin vielä mukaan peliin Mika Hokkasen maalilla. Maali syntyi, kun Mikko Okkonen keskitti ja Mika Hokkanen rynnisti pallon väkisin maaliin. Tässä vaiheessa vastustaja alkoi jo hermostua, kun johto ei enää ollutkaan turvallinen. Jäntevä ei kuitenkaan onnistunut viimeisen vartin aikana hyödyntämään tilannetta. (2002-06-03)Kaikki
|