Kuntofutis 2010
HLK Team
Etelä-savon Osuuspankki
Softroll
Veisto Oy
Netti-TV
Futisuutiset 2009
Kuvashow

Jäntevälle piste paikallisottelusta

Mäntyharjun ja Ristiinan väliset jalkapallo-ottelut ovat jo vuosien ajan olleet kovia paikalliskamppailuja. Peli oli nytkin kovaa, mutta rehtiä. Lisäksi molempien joukkueiden tunteet pysyivät hyvin kurissa. Kentällä ei esiintynyt suunsoittoa tai koiruuksia, josta omalta osaltaan piti huolen pääerotuomari Pekka Lepistö.\r\n\r\nOttelun alku oli RiPa:n hallintaa ja se menikin ottelun alussa johtoon 1-0. Jäntevä pääsi vauhtiin vasta ensimmäisen puoliajan loppupuolella. Tasoitusmaali syntyi kun Mikko Okkonen vapautti syötöllään Teemu Överstin, joka nosti pallon hallitusti maalivahdin yli yläriman kautta maaliin. Teemun maalin jälkeen ei hyväksyttyjä maaleja enää nähty. Ottelu päättyi lukemin 1-1.\r\n\r\nToisella puoliajalla Jäntevä teki jälleen Överstin toimesta maalin, joka yllättäen kuitenkin hylättiin paitsiona. Myös Ristiinalla oli omat paikkansa tehdä maali, mutta maalivahti Janne Roponen oli ohittamaton. Varsinkin ilmapalloissa ja vastaantuloissa Janne oli loistava. Varmaa peliä puolustuksessa esittivät Roposen lisäksi hyvin liberon paikalle kotiutunut Janne Paasonen ja kovaotteinen laitapakki Pertti Mouhu.\r\n
(2002-05-28)

Kaikki