Jäntevällä myötä- ja vastatuultaMäntyharjun Jäntevän edustusjoukkue on viime aikoina ollut varsinaisessa myllerryksessä. On ollut hyvää pelaamista, mutta sitten vastaavasti myös huonompaa. Valmentajarintamalla on ollut sekä lähtemistä että tulemista. Maalivahtiosastolta löytyy katkennut käsi ja uuden veskarin saapuminen Italiasta saakka. Kaikki alkoi Jäntevän ja Otavan Viestin välisestä ottelusta. Selvänä ennakkosuosikkina Mäntyharjuun saapunut Otavan Viesti kuvitteli saavansa täydet pisteet helpolla, mutta Jäntevän valmentaja Jarmo Hämäläinen oli kirjoittanut ottelulle uuden käsikirjoituksen. Hämäläinen poisti liberon puolustuslinjasta, jolloin jokaiselle puolustajalle jäi pienempi kaistale puolustettavakseen. Tämä oli Otavan Viestille myrkkyä. Viestin joukkue polki turhaan Jäntevän kenttäpuoliskolla kuin pappi tulpatonta mopoa. Jäntevä vei ja Viesti vikisi Viesti tarvitsi rangaistuspotkun päästäkseen ottelussa johtoon. Jäntevä kuitenkin kuittasi Teemu Överstin maalilla. Myöhemmin Mikko Kontti vei Jäntevän 2-1 johtoon. Siinä vaiheessa Otavan valmentaja Timo Vehviläisen silmät paloivat kuin Skodan jarruvalot. Valmentajan huudot eivät kuitenkaan auttaneet Viestiä vaan apuun tarvittiin tuomari. Otavan Viestin onnistui tasoittaa peli rangaistuspotkusta. Jäntevän kannalta oli vielä ikävämpää tulossa. Ottelun loppuvaiheessa maalivahti Janne Roposen käsi katkesi. Maalilla viime hetket torjunut Joni Kakko piti kuitenkin nollan ja loppulukemiksi jäi 2-2. Jäntevän valmentaja lähti lätkimään Sitten oli vuorossa Kausala, jonne Jäntevä lähti ilman loukkaantunutta maalivahtiaan. Kausalan Yritys voitti ottelun 3-0 osin siitä syystä, ettei Jäntevällä ollut asettaa maaliin aiemman ykkösveskarin tasoista pelaajaa. Peli tosin oli Jäntevän hallintaa, mutta nyt hyökkäyksestä puuttui teho kuin hallituksen työllisyyspolitiikasta. Kaksi päivää pelin Jälkeen valmentaja Jarmo Hämäläinen ilmoitti eroavansa valmentajan tehtävästään. Hämäläinen ehti valmentaa Jäntevää peräkkäin kolme kautta ja jokaisen kauden päätteeksi Jäntevä passitti vitoseen kovia joukkueita. Viimevuonna niinkin kova joukkue kuin HiHa sai nöyrtyä täksi kaudeksi pelaamaan vitosta. Tämän kauden aluksi Jäntevä nappasi Hämäläisen johdolla Olteri-turnauksesta pronssia. Mutta kun hätä on suurin niin apukin on lähellä. Uudeksi valmentajaksi Jäntevä pestasi joukkueen suostumuksella loukkaantuneen maalivahtinsa Janne Roposen. Jannen etuna on, että hän tuntee joukkueen hyvin pelattuaan siinä jo kolmena kautena. Jäntevälle italialaisvahvistus Seuraavaksi olikin vuorossa paikallisottelu RiPa:aa vastaan. Nyt Jäntevällä oli asettaa maaliin yllätysnimi Riccardo Branchicella, joka paria päivää aiemmin oli kysellyt Jäntevän pelaajilta, että pääsisikös minnekään pelaamaan maalivahdin tontille. Itse ottelussa Jäntevän puolustuslinjalla oli kommunikointivaikeuksia, koska aina ei kielestä ollut yhteisymmärrystä – pitäisikö huutaa neuvoja kanssapelaajille suomeksi vai englanniksi. Tasaisen ottelun vei nimiinsä Ristiina lukemin 0-3. Jäntevä oli taas tehoton hyökkäyspäässä vaikka peli kulki ajoittain hyvin. Ilahduttavinta kuitenkin oli, että Jäntevä suoritti toisella puoliajalla heti alkuun useita vaihtoja. Siitä huolimatta toinen puoliaika päättyi 0-0. Vaihtomiehet siis antoivat vahvan näytön uudelle valmentajalleen. Parhaiten ottelussa onnistuivat tuomarit. Päätuomari Pekka Lepistö piti ottelun hanskassaan ilman Pierluigi collinamaisia tuijotuksia. Avustavat tuomarit Kalevi Murtonen ja Tapani Penttinen liputtivat kaikki paitsiot oikein – sellaiseen suoritukseen MM-kisoissakin avustavat tuomarit ylsivät vain harvoin. Illan onnellisin mies oli RiPa:n Tuomas Nousiainen, joka sai nimiinsä Jäntevän puolustajan laukoman maalin. Kentän parhaimmat olivat palkintoraadin mielestä Ristiinan Marko Skippari ja Jäntevän Jari Sarja. (2002-07-02)Kaikki
|