Kuntofutis 2010
HLK Team
Etelä-savon Osuuspankki
Softroll
Veisto Oy
Netti-TV
Futisuutiset 2009
Kuvashow

Kissat niukasti parempia

Mäntyharjun Jäntevän E11-juniorit aloittivat sarjapelit turnauksella Mikkelissä Hänninkentällä keskiviikkona 19.5. Jäntevän futisjunnujen päänahan vei kaksi Mikkelin Kissojen joukkuetta lukemin 4-2 ja 3-1. Mäntyharjulaiset olivat matkassa hyvällä asenteella ja taistelivat tasapäisesti Mikkelin poikien kanssa . Kovassa vesisateessa pelatuissa peleissä tarvittiin sisua ja taitoa. Futisinnostus on kova, sillä mukaan olikin lähtenyt peräti 20 innokasta pelimiestä.

Ensimmäisessä pelissä MiKi/AC karkasi toisella puoliajalla jo 4-0 johtoon, vaikka Jäntevällä oli ollut vahvoja painostusjaksoja ensimmäisellä puoliajalla. Kesän avausmaalin mäntyharjulaisille teki Jesse Putkonen, joka purjehti itse läpi kentän maalintekoon. Elämänsä ensimmäisessä futisturnauksessa esiintynyt Johannes Teittinen kavensi tilanteeksi 4-2. Jäntevän vaihtopenkki kannusti railakkaasti: ”maaaaaaaliiiiiii, maaaaaaliiiii!”, mutta lisäosumia ei tullut.

Toisessa pelissä MiKi/Inter pysyi Jäntevän pihdeissä hyvin ensimmäisen puoliajan loppupuolelle, jolloin tilanne oli 1-1. Maalintekijänä kunnostautui taas Jesse Putkonen, joka pörräsi vastustajien kiusana vaarallisesti molemmissa peleissä. Toisella puoliajalla Kissojen joukkue nousi 3-1 voittoon. Jäntevän koko joukkue tsemppasi kiitettävästi ja esitti ajoittain hyvää syöttöpeliä. Puolustuksessa esimerkillisesti raatoivat Eetu Louhivuori ja Joonas Karjalainen, samoin maalivahti Riku Ahtiainen pelasi varmaotteisesti.


(2004-05-19)

Kaikki