Jäntevä piti maalintekoharjoituksetJäntevän jalkapallojoukkue otti viime torstaina kauden toisesta nelosdivarin kotiottelustaan täyden pistepotin. Yhden miehen vajauksella matkaan lähtenyt vastustaja, Luumäen Pojat iaksoi taistella kiitettävästi, mutta joutui lopulta taipumaan selvin 6-2 numeroin. Avausjaksolla Jäntevän syöttöpeli kulki varsin mallikkaasti ja LuPo:n puolustus joutui jatkuvasti tyytymään paniikkiratkaisuihin. Selviä maalipaikkoja rakenneltiin tasaiseen tahtiin ja viimeistelytaitojaan pääsi kokeilemaan koko hyökkäyspää, kukin vuorollaan. Ensimmäistä onnistumista jouduttiin kuitenkin odottamaan puolisen tuntia, jolloin Jarmo "Suikki" Savolainen päästi kotijoukkueen piinasta ja tälläsi pallon maalinedusruuhkasta LuPo:n verkkoon. Jakson toisesta Jäntevän osumasta vastasi Marko Hokkanen, joka ohjasi Kari Mouhun antaman kulmapotkun maalivahdin käsien kautta sisään. Toisen jakson alkuun LuPo keskitti kaiken energiansaja onnistui lamaannuttamaan yllättävällä rynnistyksellään kotijoukkueen liikkeen täysin. Rynnistys tuotti myös tulosta ja vieraat pääsivät kaventamaan komealla, muurin yli maalin ylänurkkaan ammutulla vaparilla. Takaiskumaali herätti Jäntevän nirvanasta. Muutama minuutti edellisestä Marko Hokkasen keskityspallo löysi taas Jarmo Savolaisen, joka puski jo ratkaisevalta haiskahtaneen 3-1 osuman. Jarmon maalinälkä ei laantunut tähänkään osumaan, vaan "Suikki-Show" jatkui ja mies kirjasi nimiinsä vielä kaksi maalia. Näiden osumien välissä LuPo sai hieman lohtua onnekkaasta 4-2 kavennuksestaan. Loppuminuuteilla vastustajan puolustuslinja väsähti täydellisesti ja Marko Hokkanen pääsi viimeistelemään loppunumeroiksi 6-2. Neljä maalia latonut Jarmo Savolainen palkittiin kotijoukkueen parhaana. Liberona häärännyt Ari Saarinen piti alakerran rivit toisen jakson alkua lukuunottamatta hyvin ojennuksessa. Myös Petri Tanttu ja Timo Mouhu hoitivat tonttinsa puolustuksessa mallikkaasti. (Hoto) (1998-06-04)Kaikki
|