Jäntevällä vaikeuksia voittaaJäntevän jalkapalloilijoiden hyvä alku 4. divisioonassa on hieman hyytynyt kesän vanhetessa. tasapelejä sentään vielä tulee. Toissa viikon tasapeli 2-2 Juvan Jiikoota vastaan oli MäJälle viides peräkkäinen ilman voittoa. sarjataulukossa Mäntyharju on edelleen keskivaiheilla. Alkuminuutteja lukuun ottamatta Jäntevä hallitsi Juvalaisia vastaan. Mika Hokkanen pääsi ensimmäisen jakson puolivälissä irti Sami-Jukka Hämäläisen syötöstä ja hankki isännille taukojohdon. Toisen puoliajan alkuun sattuivat synkät hetket. Jiikoo teki nopeasti kaksi maalia. Tasoitusmaalin teki Petri Louhivuori jakson puolivälissä. Jiikoo-ottelua edeltäneessä vieraspelissä mikkeliläinen Hiirolan Haka oli parempi maalein 4-1 (2-0). Lukemat eivät täysin tee oikeutta Jäntevälle. Vaikka alku oli jälleen nihkeä, MäJän peli kulki hetkittäin hyvin. HiHa oli kuitenkin terävä maalipaikoissaan ja vei pisteet ukkossateessa pelatussa ottelussa. Jäntevän kavennusmaalin ohjasi Mika Hokkanen Pertti Mouhun syötöstä. Hyvin pelasi myös Jari Sarja liberona, vaikka maaleja omiin kertyikin neljä. MäJän kevätkausi päättyy vierasottelussa Kotajärven Palloa vastaan perjantaina. (1995-06-29)Kaikki
|