Jäntevä aloitti viitosen voitollaJäntevän miesten joukkue aloitti jalkapallon viitosdivisioonan voitolla Juvan JiiKoosta maalein 1-3. Ottelun maalit tehtiin toisella jaksolla. Vaihdosta kentälle tullut Kari Mouhu ampui kaksi osumaa. Niiden välissä Markku Ruotsalainen teki 0-2 pilkulta, jonka hankki Paasi Ahvenainen. Mäntyharju hallitsi ottelua mitä enemmän kello kului. Jäntevän puolustus, pelasi tarkasti libero Petri Tantun johdolla. Juva sai kavennusmaalinsa vasta muutama minuutti ennen päätösvihellystä. Ottelun alku oli tasainen. 0-0 -tilanteessa kumpikin joukkue ehti kerran-juhlia maalia, jotka tuomari näki niukasti paitsioiksi. (1996-05-20)Kaikki
|