Kuntofutis 2010
HLK Team
Etelä-savon Osuuspankki
Softroll
Veisto Oy
Netti-TV
Futisuutiset 2009
Kuvashow

Kajastus kaatoi Jäntevän

Jäntevän voittoputki nelosen alkusarjassa jäi kahden ottelun mittaiseksi. Torstaina 1.7 vastustajaksi saapunut Kaipiaisten Kajastus väänsi väkisin 0-1 voittomaalin ja kuittasi tililleen ylempään loppusarjaan pääsyä ajatellen tärkeät sarjapisteet.

Vierasjoukkue noudatti Kreikan EM-kisoissa hyväksi havaitsemaa taktiikkaa. Sen kookas puolustuslinja peitti tehokkaasti Jäntevän heiveröiset hyökkäyssommitelmat ja vastaiskuihin se panosti vain varmoissa ylivoimatilanteissa. Yksi näistä vastaiskuista tuotti voittoon riittäneen osuman toisen jakson alussa. Jäntevän puolustuslinja ja keskikentän pienoisen oikosulun avustuksella rangaistusalueen rajalle avautui kaukolaukauksen mentävä aukko jonka Kajastuksen kärkimies hyödynsi tehokkaasti. Komea laaka painui vastustamattomasti ohi muuten mallikkaasti torjuneen Markku Virtasen.

Ottelun tasaisuutta kuvaa hyvin se, että pelin painopiste oli suurimman osan ajasta keskikentällä. Niskanikamia kuluttavaa, edestakaista kääntöliikettä tennisotteluiden tapaan, ei kotikatsomo siis joutunut tekemään. Jäntevä rakenteli ajoittain hyviä sommitelmia keskialueella, mutta vastustajan rangaistusalueella eväät loppuivat. Purkupalloja jouduttiin noutamaan kerta toisensa jälkeen omalta puolustusalueelta.

Toisella jaksolla kotijoukkueen kärkimieheksi vaihdettiin maailman meriltä maihin tilapäisesti rantautunut Pasi Ahvenainen. Vähäisistä harjoituskerroista huolimatta Paade pärjäsi kohtuullisen hyvin maakrapujen joukossa. Jäntevän parhaana palkittiin eleettömän varmasti topparin tehtävät hoitanut Sami Pekkanen. Myös terrierimäisesti tonttiaan puolustanut Jussi Partio piirrätytti valmennusjohdon papereihin ison plussan.

Vielä tällä kertaa kovuus ja kokemus kypsytti nuoruuden innon, mutta kesätauon jälkeisiä alemman loppusarjan otteluita ajatellen Jäntevän otteet näyttävät lupaavilta. Jos joukkue vielä tauon aikana onnistuu kypsyttämään riveistään keskikentälle selkeän, pelinrakentelusta enemmän vastuuta ottavan hahmon, tekee joukkue kauden loppupeleissä pahaa jälkeä. (Hoto)


(2004-07-01)

Kaikki