Jäntevä aloitti alaloppusarjan voitollaNelosdivarin alaloppusarja on tänä vuonna jaettu kahteen lohkoon. Kummassakin lohkossa on viisi joukkuetta, vain lohkon voittaja voi olla varma sarjapaikastaan samoin kuin a ja b lohkon paras kakkonen. Huonompi kakkonen ja kolmanneksi sijoittuneet joutuvat karsintoihin. Neljänneksi ja viidenneksi sijoittuneet joukkueet tippuvat suoraan vitosdivariin.\r\n\r\nJäntevän ensimmäinen vastustaja alaloppusarjassa oli Otavan Viesti, jota Jäntevä ei ole pitkään aikaan voittanut vieraskentällä. Nyt kuitenkin voitto irtosi lukemin 0-1. Jäntevän pelissä oli paljon elementtejä Euroopan-mestari Kreikan pelistä. Jäntevä ei hallinnut peliä, mutta puolusti hyvin ja iski vain silloin, kun siihen oli hyvä mahdollisuus. Puolustuslinja Jussi Partio, Jari Sarja, Sami Pekkanen ja Mikko Matilainen pelasi ilman virheitä. Lisäksi Jäntevän keskikentällä puolustuspelissä kunnostautuivat erityisesti Pasi Ahvenainen ja Petri Isokuortti. \r\n\r\nJäntevä pääsi jo 11 minuutin kohdalla 0-1 johtoon, kun Miikka Ahvenainen hyödynsi Otavan puolustuksen virheen. Ensimmäisellä puoliajalla Jäntevällä oli myös toinen loistava maalintekopaikka, mutta pallo ei mennyt maaliin useista yrityksistä huolimatta. Toisella puoliajalla Jäntevällä oli kolme loistavaa maalintekopaikkaa, mutta Oviestin maalivahti Heikki Heikkinen torjui. Paras maalintekopaikka oli vaihdosta sisään tulleella Marko Hokkasella, joka sai maalin eteen loistosyötön Petri Isokuortilta, mutta jälleen maalivahti torjui.\r\n\r\nViimeinen vartti oli Jäntevän kannalta erityisen vaikea, koska erotuomari Juha Marttinen antoi Sami Pekkaselle toisen keltaisen kortin. Jäntevä taisteli kuitenkin hyvin kymmenellä miehellä ja maalivahti Markku Virtanen torjui helposti muutamat Oviestin maalintekoyritykset. \r\n (2004-07-26)Kaikki
|