Kuntofutis 2010
HLK Team
Etelä-savon Osuuspankki
Softroll
Veisto Oy
Netti-TV
Futisuutiset 2009
Kuvashow

Äänestä All stars joukkueen pakit

Maalivahdiksi valikoitui Matti Ollikainen, joka kahmi 51 % äänistä. Vasen pakki on Pertti Mouhu, joka kaappasi peräti 79 % äänistä. Oikealle valittiin Mikko Matilainen, joka saalisti 56 % äänistä. Toppareiksi valikoituivat Sami Pekkanen 49 % ja Rauno Pulkka 48 %. 

Puolustuksesta voi sanoa, että maalivahti on todella kova. Lisäksi varsin hyökkäävät laitapakit, joilla molemmilla todella hyvä potku. Vasen pakki oikea järkäle ja oikea varsinainen taitopelaaja, joka silti rikkoo ja rappaa. Toppareiksi valkoitui kaksi kovaa pääpelaajaa. Pekkasella lisäksi tekniikkaa ja pelisilmää, mutta Pulkalla taas voimaa kuin pienessä kylässä. Varsin toimiva kokonaisuus, vaikka johtaja puuttuu. Kaikki ovat tarpeeksi vahvoja ja hyvä roolitus toppareilla, kun Pulkka puolustaa ja Pekkanen rakentaa. Lisäksi kulmatilanteista topparit tekevät pari kassia kaudessa. Pertti laukoo varmana jonkun häkin ja Matilainen taas jakaa muutaman 30 metrin nappisyötön ja voi joskus päästä koko kentän läpi. Puolustuspäässä keskeltä ei tulla läpi, eikä laidasta. Jos ei muuten niin jokainen kaveri rappaa vastustajan kumoon tai sitten vaan ovat muuten niin nopeita vahvoja.

Vasen pakki 

Vasemmaksi pakiksi on ehdolla vain kaksi pelaajaa. Sillä laidalla Pertti Mouhu on pelannut lähes aina paitsi tänä vuonna paikan on valloittanut Jukka Hujanen. Pertti ei ollut vasen pakki Jäntevän nousuvuonna 1996. Silloin siellä pelasi Rauno Pulkka tai Jorma Ikonen. Mutta Ikonen on ehdotettu hänelle paremmin sopivalle paikalle oikealle ja Rane on toppari sieluaan myöten.

Pertti Mouhu. Sitkeä raataja, joka laukoo kovaa ja pelaa kovaa. Pertti " Pepe " Mouhu, Mäjän Roberto Carlos. Hei, kuka muu on pelannut vasempana pakkina? Katkoo paljon ja tekee pakin paikalta jopa maaleja. Peruspakki vailla vertaa. Kovuus kohdallaan. Asennepelaaja. Vanhemmiten pallonkäsittely ja tilanteiden arviointi aina vaan kehittyi.

Jukka Hujanen. Jäntevän luottopakki nykyään eli tänä kesänä ehdoton ykkösvaihtoehto vasemmaks pakiks.

Oikea pakki 

Oikealle on ehdottaa tämän kesän sensaatio Joona Liukkonen, mutta vastustajia löytyy.

Joona Liukkonen. Nopea, varma ja hyvä potku. Mitä sitä muuta tarvitaan, kun mies on kyseiseen paikkaan kotiutunut.

Mikko Matilainen. Nopea pelinrakentaja ja taitava rikkomaan vastustajan peliä. Yksi parhaimpia potkutekniikan omaavia pelaajia Jäntevässä.

Jorma Ikonen. Luunkova puolustaja, joka ei päästänyt edes omiaan lävitseen. Pallo ja mies pysähtyivät takuuvarmasti. Kovuus yhdistettynä juoksukuntoon ja universaaliseen peliälyyn saavat aikaan ominaisuuksien yhdistelmän, jollaista allstars-luokan puolustajaltavaaditaan. Nämä löytyi kaikki edellämainitulta, ja osa varmaan vieläkin!

Topparit 

Toppareita Jäntevällä on vuosien saatossa ollut monia. Pakeista ei juuri voi puhua, että olisi nimiä jäänyt pois. Toppariosastolla herättää ihmetystä, että sieltä puuttuu Timo "Vikke" Kärpänen, Mika Hokkanen, Paul M'Bongo M'Pasi, Pasi Ahvenainen ja Petri Tanttu. Sieltä puuttuu myös SaVussa pelannut Mika "Mixu" Lepäänen. Huom! Myös Paade eli Pasi Ahvenainen pelasi vuoden päivät kolmosdivarissa topparia. Joukkue taisi olla Karhulan Urheilijat Kotkasta.

Tässä ennakkosuosikit eli Sami Pekkanen ja Janne Paasonen on sijoitettu eri koriin, jotta eivät pelaa toisaan ulos. Molemmilla on kokemusta ylemmistä divisioonista.

Toppari 1

Sami Pekkanen. Juniorina MäJäsäs ja sitten Mikkeliin MP:n junioreihin, jossa aina C:stä A:han. Sami piipahti myös SaVussa pelamassa kolmosdivaria. Pallo pysyy hallussa ja pääpeli sujuu. Taatusti paha kaveri erikositilanteissa. Järkälemainen pakki, joka hoitaa tällä tasolla tilanteen kuin tilanteen. Uuden ajan moderni puolustaja. Kookas ja liikkuva. Mielestäni aina ollut paras pelipaikka Pekkaselle.

Mauri Hokkanen. Pelasi Malmin Palloseurassa ainakin 10 kautta ennen kuin tuli Jäntevän riveihin 1990-luvulla. Ei paljoa elehtinyt kentällä, mutta vei silti pallon hyökkääjältä kuin karkin pikkulapselta. Ei ikinä lukenut pallon lentorataa väärin.

Oskari Pekkola. Pelaa kuten pakin kuuluukin. Eli nuoresta iästä (d-juniori) huolimatta puolustuspelin lainalaisuudet hallussa paremmin kuin Jäntevän yhdelläkään Jäntevän pelaajalla. Luunkova puolustaja. Ei ole 3 viime vuoden aikana menettänyt kertaakaan palloa vastustajalle ja juoksee vaikka afrikkaan ja takaisin pysähtymättä.

Jari Sarja. Tulisieluinen toppari, joka usein määrättiin pitämään vastustajan maalintekijä. Tunnetuin vastustaja lienee Pasi Immonen HiHasta, jonka Jari ainakin kahdessa pelissä pimensi. 

Toppari 2

Janne Paasonen. Jäntevän oma kasvatti, joka C-junnuista ponkaisi edustukseen ja pian kapteeniksi ja valmentajaksi. Lentopallosta hankittu pomppu oli usien valttia vastustajan maalilla. Hyvä pelinäkemys ja parhaassa iässä muutti Varkauteen tai jonnekin sinne päin ja pelailee nykyisin nelosta tai kolmosta.

Markku Ruotsalainen. Legenda, jonka vapaapotkut toimivat aina. Teknisin pelaaja Jäntevässä kautta aikain. Pallo ei pompi eikä Kille koskaan lässytä turhia vaan pelaa.

Rauno Pulkka. Hidas mutta kankea raataja joka korvasi taitopuutteet oikea-aikaisella voimalla. Pääpelissä paha ja kaksinkamppailuissa lyömätön

Mikko Kontti. Paras puolustuspään pelaaja mitä Mäntyharjussa on vuosiin nähty, voisi olla keskikentän pohjallakin, mutta topparina tällä hetkellä kohdillaan. Osuu palloon aina.

 

 


(02.08.2009)
Takaisin

Kaikki uutiset