![]() |
|
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
|
Futisjunnut RistiinassaJäntevän nuorimmaiset futisjuniorit suunnistivat Ristiinaan pelaamaan sateessa kolmelle eri kentälle. Vastustajaksi asettautuivat RiPa, MP ja MiKi. Ykköskentällä Jäntevän F-juniorit voittivat kaikki kolme peliään. Joukkueen maalikuningas oli Paavo Rautio seitsemällä maalillaan.Toisella kentällä Jäntevän toinen F-junioriryhmä oli tiukoilla. Kahden tappion jälkeen peli alkoi kulkea ja Mikkelin Kissat olivat jo pulassa. Jäntevä johti jo 3-2, mutta MiKi nousi tasoihin. Jäntevän kaikki maalia laukoi puolustaja Miika Leppä. Kolmannella kentällä pelasivat 02-syntyneet. Jäntevä antoi tasoitusta, koska osa pelaajista oli vuoden nuorempia. Tosin maalivahdin joukkue lainasi F-junioreilta. Ensimmäisessä pelissä oli vastassa maineikas MP, mutta Aaro Joki ei vastustajaa kunnioittanut vaan laukoin Jäntevän 1-0 johtoon. Maali ei kuitenkaan vienyt Jäntevää voittoon, sillä MP jyräsi voittoon 9-3. Toisessa pelissä futiskerholaiset haastoivat tosissaan toisen MP:n joukkueista. Maalivahti Tomi Konga oli loistava ja heitti päivän komeimmat avaukset. Jäntevän ensimmäisen maalin laukoi Mirko Lustig. Sitten F-junnujakin vahvistamassa käynyt Martti Kontti pääsi vauhtiin ja laukoi kaksi maalia. Lopulta MP kuitenkin niukasti 4-3 voittoon. Viimeisessä ottelussa Ristiina kuritti Jäntevää peräti 13-3. Jäntevän kaikki kolme maalia laukoi Martti Kontti. Järjestävä seura RiPa hoiti järjestelyt mallikkaasti, eikä edes tappiot tai sade latistaneet mielialaa. Kotimatkalle lähti joukko väsyneitä, mutta hyvin huollettuja pelaajia. (14.09.2009) Takaisin |
|